torstai 15. heinäkuuta 2010

Ei-ikinä-mitään-ja-aina-vaan-kaikki

Pahoittelut jo etukäteen, mutta tästä taitaa tulla whine-postaus. :) Stressaan. En tiedä missä tulen yöpymään ja erityisesti missä vaihtamaan morsiuspukuun hääpäivän aamuna. Kotona en missään nimessä halua vaihtaa, koska siinä tapauksessa puku on harmaana kissankarvoista jo ennen kuin sen on saanut edes päälle. Luulin että meillä kaason kanssa oli suunnitelma, mutta olinkin käsittänyt väärin ja suunnitelma olikin käytännössä kaasolle perheensä kanssa. Harmittaa hieman mutta ei voi mitään.. Kuvaus on klo 11:15, joten puku pitäisi saada päälle jo ennen yhtätoista, mutta hääyötä varten varattu hotellihuone saadaan käyttöön aikaisintaan klo 14. Ehkä sitten kaason ja hänen perheensä hotellihuoneeseen voisi mennä vaihtamaan, mutta tuntuu että olisin siellä ylimääräisenä ja tiellä. Uskoisin että tulen olemaan sen verran hermostunut, että kaipaisin kaasolta aika paljon tukea - varmaankin myös jo edellisenä iltana. Luulen kuitenkin että jos paikalla on myös hänen miehensä ja tyttärensä, niin pidän hermostukset sisälläni ja pahimmassa tapauksessa puran ne sitten äksyilemällä H:lle puhelimen välityksellä. Loistavaa. :P

Kuluneen vuoden aikana olen ylipäätään tuntenut jääneeni häästressin ja hössötysten kanssa vähän yksin.  Kaason elämäntilanteesta johtuen en ole viitsinyt pahemmin hehkuttaa tai pyytää apua. Hän kyllä sanoi, ettei häiden järjestäminen ole mikään inhottava velvollisuus tai rasite, mutta en minä silti halua lisätä hänen taakkaansa. Yhdet häät sitä paitsi tuntuvat melko tyhjänpäiväisiltä ihan oikeiden murheiden rinnalla.. Todellakin tiedän, ettei se ole elämän tärkein päivä kenellekään muulle kuin minulle ja H:lle. :) Ja onhan minulla toki H, joka on ollut ihana ja auttanut kaikessa mitä olen pyytänyt! <3 Mutta ei se ole sama asia. Ei H ymmärrä miksi joku servetin väri on niin tärkeä asia, tai miksi otan stressiä siitä missä kukakin nukkuu edellisen yön. Mietin miten ihanaa olisi, jos kaasoni elämään ei olisi tarvinnut tulla vastoinkäymisiä! Tietysti myös siitä itsekeskeisestäkin näkökulmasta, miten kivaa olisi ollut voida täysillä nauttia kaikista järjestelyistä ja jakaa tämä kaikki ystävän kanssa.

H ja BM yöpyvät siis edellisen yön joka tapauksessa meillä. Jotenkin olin ajatellut, että haluaisin nukkua edellisen yön jossakin muualla kuin H:n vieressä, jotta ensitapaaminen vimpan päälle tällättyinä tuntuisi sitten vieläkin kivemmalta. Mutta en halua yksinkään hotelliin mennä hermoilemaan, joten pahasti näyttää siltä että kotona on oltava. Voi huoh.  Tunnen olevani hirveän itsekäs ihminen, kun odotan kaasolta vähän niin kuin jakamatonta huomiota häiden alla. Ymmärrän totta kai, että perhe on hänelle tärkein myös minun häideni aamuna! Eikä tähän nyt maailma kaadu - olen vain vähän pettynyt. En oikein tiedä kenelle sitä IRL purkaisin, joten blogi tuntui hyvältä paikalta päästellä höyryjä. Siis kiitos ja anteeksi. ;)

Miten innoissaan ja omistautuneita teidän kaasot ovat olleet häistä? Miten aiotte hoitaa / olette hoitaneet edellisen yön ja hääaamun käytännön järjestelyt?

5 kommenttia:

  1. Mielestäni olisi hyvä idea mennä hotelliin edelliseksi yöksi. Mutta saisitko sinne jonkun toisen kuin kaason kaveriksi? Äitisi? Anoppisi? Jonkun toisen kaverin? Siskon, serkun?

    Minulla ei oikeastaan ole kaasoa, joten paha kommentoida tuota tilannetta. Mennään miehen kanssa hotelliin yöksi edeltävänä päivänä ja sinne tulee meikkaaja-kampaaja ja varmaan äiti tai joku auttamaan puvun päälle.

    VastaaPoista
  2. Hups siis tietty äiti ja tuo meikkaaja-kampaaja tulevat vasta seuraavana aamuna paikalle. :D

    VastaaPoista
  3. Voisin ehkä kysäistä BM:n vaimoa kaveriksi hotelliin. Sellainen hötkyilemätön tyyppi, että saisi varmasti myös autettua pitämään hermot kurissa. :)

    Kuulostaa ihanalta, että kampaaja ja meikkaajakin tulevat hotellille! Ei tarvitse juoksennella paikasta toiseen. :) Minäkin haluaisin mieluiten äitini auttamaan puvun kanssa, mutta äiti asuu toisella paikkakunnalla ja on luultavasti hääpäivän aamuna kuljettamassa kukkia juhlapaikalle jne, joten ei taida onnistua. :/

    Hihi, se oliskin muuten mielenkiintoinen tehtävä yrittää nukkua häitä edeltävä yö täysissä kampauksissa ja meikeissä sekä puku päällä. ;D

    VastaaPoista
  4. Meillä ainakin mies oli BM:n luona yötä ja itse olin tyttöjen kanssa meillä! Oma kaaso ei ehkä hirveästi osallistunut järjestelyihin. Hän on yksityisyrittäjä ja sikäli omaa vain vähän vapaa aikaakin. En missään vaiheessa vaatinutkaan, että hän osallistuisi hirveästi.

    VastaaPoista
  5. Meillä sekä BM että kaaso asuvat eri kaupungeissa. Muuten tuo olisikin tosi hyvä vaihtoehto!

    VastaaPoista