perjantai 30. huhtikuuta 2010

Legot kuntoon?

Ehkä vähän mainoksen uhrina hankin meille eilen hampaita valkaisevaa Emmelle hammastahnaa, jota myös Meidän Häät -ohjelman mainostauoilla on mainostettu. Tavallisia hankaavia valkaisutahnoja en ole uskaltanut vuosiin käyttää, koska kiilteeni on lähes olemattoman ohut ja hampaat muutenkin lujat kuin pahvi. Emmelle sen sijaan lupaa poistaa tummentumat ilman hankausta, kiillettä vaurioittamatta. Jotenkin haluan myös uskoa tämän lupauksen, koska kyse on apteekkituotteesta. Ainakin minun silmissäni apteekeilla on vielä luottoa. :)
Sain myös H:n suostuteltua uuden hammastahnan käyttöön, eli hyvällä tuurilla hymyilemme hääkuvissa kauniin valkoisin hammasrivistöin. Aavistuksen varauksella kylläkin suhtaudun, mutta ainahan kannattaa yrittää. Eilisen illan ja tämän aamun kokemuksella ainakin puhtaalta ja raikkaalta tuntuu purukalusto. Onko teillä kokemuksia kyseisestä hammastahnasta? Avain valkoiseen hymyyn vai turhia lupauksia?

Kyselin ystävältäni, joka juhli häitään samassa juhlapaikassa kesällä 2008, että minkä verran he olivat saaneet vaikuttaa kakkuun. Kuulemma ehdottivat suoraan minkälaisen halusivat, ja saivatkin juuri sellaisen. Lisäksi olivat vieläpä päässet maistelemaan kahta eri vaihtoehtoa. Kakkurinramalla alkaa siis vaikuttaa lupaavalta! Nyt vain pitäisi päättää millainen kakku halutaan, jotta voisi soittaa paikan emännälle ja sellaista ehdottaa..

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

ToDo

Ensi viikolla olisi varmaankin tarkoitus askarrella kutsukortteja. Sitä ennen pitäisi kuitenkin hoitaa ja päättää aika monta asiaa - en vaan tiedä mistä kaikkeen löytyisi aikaa! Wappu ja kevätnäytösharkat vievät koko viikonlopun ja viikollakin illat on ihan täynnä. Unohdin tottakai tänään häämuistikirjani kotiin, joten en pysty edes päivittämään tehtävälistauksia siihen sitä mukaa kun mieleen tulee. Onneksi on blogi! :)

Seuraavan viikon aikana on ainakin:
  • Hankittava materiaalit. Huomenna olisi tarkoitus piipahtaa Kalevassa ja Ideaparkissa haalimassa kasaan askartelutarvikkeet. Papereiden ym. lisäksi on muistettava ostaa ainakin kaksipuolista teippiä.
  • Päätettävä millaiset kuoret ja postimerkit laitetaan sekä hankittava ne. Pikainen katsaus postin sivuille kertoi, että 4.5 julkaistaan Siipien havinaa merkki, joka on mielestäni tosi nätti ja sopii jopa hienosti väriteemaamme! Näitä täytyy siis heti ensi viikolla käydä hamstraamassa lähipostista. :) Leikittelin myös ajatuksella omista merkeistä, joita postista voi näköjään tilata omalla kuvalla. Ei taida kuitenkaan maksaa vaivaa, koska tuskinpa kukaan edes pahemmin kiinnittää huomiota koko merkkiin.
  • Varmistettava askartelun ajankohta kavereilta. Facebook-viestitys lienee toimiva menetelmä tähän.
  • Suunniteltava kutsuteksti + infoläystäke ja printattava ne.
  • Tekstien suunnittelua varten tiedusteltava juhlapaikalta miten vieraiden yöpaikan varaaminen käytännössä tapahtuu, eli mistä numerosta voi varata ja mitä pitää mainita.
  • Viimeisteltävä vieraslista ja hyväksytettävä se molempien vanhemmilla. Tämän voi hoitaa myös ensiviikolla, koska kutsuja tehdään kuitenkin muutama ylimääräinen.
  • Tehtävä hääsivut. Ajattelin ensin tehdä sivut itse, mutta havahduttuani tiettyihin aikarealiteetteihin uskoisin, että on järkevämpää käyttää jotakin valmista kotisivukonetta, esimerkiksi Hääsivukone vaikuttaa pikaisen tutustumisen perusteella hyvältä. Ei ole myöskään hirveästi järkeä keksiä pyörää uudestaan, jos joku on kerran jo luonut toimivan konseptin. Tuolta saisi myös ilmoittautumislomakkeet ja lahjalistan ilman omaa PHP-kikkailua. Lahjalistaan ei tosin saanut kai kuvia tai linkkejä liitettyä, mikä on pieni miinus, mutta en tiedä olisiko sellaiset mahdollista lisätä itse. Aika paljon ainakin näytti olevan räätälöintimahdollisuuksia, mutta en tiedä pääseekö sorsaan varsinaisesti kiinni kuitenkaan. Pitää huomenna ainakin kokeilla.
  • Pohtia lahjalistan sisältöä. Olisi varmaan hyvä olla jonkinlainen lista olemassa jo kutsuja lähetettäessä.
  • Selvitettävä kuka suostuu ottamaan vastuulleen puhelinilmoittautumiset ja lahjalistatiedustelut. Ajattelin varovaisesti udella kaasolta, mutta en tiedä onko hänellä aikaa. Äiti ei ainakaan ehdi, joten voi olla että lankeaa omaan niskaan. En kyllä kovin mielelläni sitä tehtävää itselle jättäisi, koska luulisin että häiden alla saattaa olla muutakin tekemistä. ;)


Bestman lupautui ainakin alustavasti tekemään meille kakkukoristeen, mutta nyt pitäisi kuulemma äkkiä tietää millainen kakku on tulossa, jotta osaisi tehdä luonnoksia. Ongelma on siinä, ettei meillä ole kakusta vielä mitään tietoa. :) Kakku kuten muukin tarjoilu tulee juhlapaikan pitopalvelusta, enkä tiedä minkä verran siihen pystyy vaikuttamaan. Täytyisi pikapuoliin ottaa selvää. Tykkäisin jostakin vähän persoonallisemmasta kakusta, mutta pahoin pelkään että luvassa on ihan tavallinen kermakakku. Vaikka voihan siihen varmaan silti laittaa vähän persoonallisemman koristeen. Oheisen kuvan kakkukoriste on mielestäni aivan ihana, ja jotain hyvin pitkälti tuollaista tahtoisinkin. Värimaailma toimii, steampunk-aihe toimii. Koriste on samalla persoonallinen ja hieno, mutta kuitenkin söpö. Tuon voisi oikein hyvin mielin sijoittaa juhlien jälkeen koristeeksi ja muistoksi kirjahyllyyn.

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Uusi uljas ulkoasu

Kuten kuvasta näkyy, muokkasin ulkoasua. Saa nähdä miten pitkään olen tähänkään tyytyväinen. Työkoneellani ei ole mitään muuta kuvankäsittelyohjelmaa kuin Paint, joten pitäisi ehtiä joskus kotona muokkailemaan, että saisi kivemman näköisen. Kun vaan olisi joskus kotona ja jaksaisi jopa käynnistää koneenkin. :)

Asiat joita en ole muistanut mainita

Huomasin tänään, että en paljon asioita, joita en ole huomannut mainita (ainakaan en enää löydä mainintaa) täällä blogissa. Tässä siis ainakin osa:
  • Bändi varattiin varmaan jo kaksi kuukautta sitten. :) Saatiin hyvä bändi (musiikkinäytteiden ja foorumikirjoitusten perusteella), joskin aika paljon kalliimpi kuin oltiin ajateltu. Sekä minun että H:n vanhemmat olivat kuitenkin kanssamme samaa mieltä siitä, että on parempi ottaa ammattilaisbändi ja maksaa vähän enemmän, kuin ottaa halvempi amatööribändi ja riski täydellisen epäonnistuneesta esityksestä. Pahin painajaiseni olisi humppapumppu, joka soittaisi pelkkiä iskelmiä ja humppaa koko illaan. Ei yhtään meidän näköistä! Tottakai myös ammattilaisten kanssa on aina riski että jotain menee pieleen, mutta yritämme jossain vaiheessa päästä bändin keikalle, jotta tiedämme ainakin paremmin mitä odottaa. Toistaiseksi ei ainakaan ole kaduttu valintaa, vaan odotukset on korkealla.
  • Ei olla vieläkään käyty vanhempiemme kanssa tarkempia budjettikeskusteluja. Nopeilla laskelmilla ollaan todettu, että itse ajattelemamme 5000€ budjetti taitaa ylittyä kirkkaasti.. Pitäisi varmaankin tehdä pian tarkempia laskelmia ja käydä ne pelottavat keskustelut.
  • Myöskään vieraslistaa ei ole vielä käyty läpi vanhempiemme kanssa. Sukulaisten suhteen on onneksi kuitenkin aika selvät sävelet, koska kummankaan suku ei ole iso. Kaverien rajaaminen listalle onkin sitten vähän hankalampaa. Eilisten laskujen mukaan listalla on 95 vierasta, joista 13 pieniä lapsia. Melko hyvin siis mahdutaan suunniteltuun 80 vieraaseen, jos lapsia ei oteta laskuihin mukaan. Eikä kaikki tule kuitenkaan.
  • Käytyämme muutamassa liikkeessä sovittelemassa sormuksia, alkaa niiden suhteen olla melko selvät sävelet. Sormukseni tulee mitä todennäköisemmin olemaan keltakultaa yhdelllä tai kolmella timantilla ja mahdollisesti jollakin vähän persoonallisuutta tuovalla ominaisuudella X. Kuitenkin melko selkeä ja ajaton, jotta sitä jaksaa katsella tulevat vuosikymmenet. Sormuksessa ei saa olla liikaa kohoumia, jotta ei jää joka paikkaan kiinni. H:lle ei todennäköisesti ainakaan vielä hankita uutta kihlaa, ja minullekin valitaan vihki nykyisen kihlan mukaan. Tulevaisuudessa katsotaan sitten miten käy, mutta minä ainakin olen aika kiintynyt nykyisiin, melko vaatimattomiin opiskelijabudjettisormuksiin. Ei mikään muu sormus ehkä koskaan voi korvata sitä alkuperäistä.
  • Alettiin vähän miettiä häälahjalistaa. Toistaiseksi listalla on aika vähän tavaraa, kun meillä tuntuu olevan jo melkein kaikkea. :) Kuitenkin itse pidän enemmän tavaralahjoista kuin rahalahjoista, koska lahjaesineisiin liittyy tunnearvoa. Kutsut pitäisi kuitenkin saada piakkoin postiin, joten lahjalistan kartuttamisella taitaa alkaa olla kiire!
Lähitulevaisuudessa on tiedossa postausta kutsuista ja kengistä, kunhan saan otettua kameran kauniiseen käteen. Perjantaina saatiin aikaiseksi melkolailla hyvä mallikutsu, se pitää tosin vielä näyttää muotoilija-bestmanille, jos tulisi hyviä ideoita miten siitä voisi tehdä entistä paremman. Kengät löysin lauantaina K-kengän alennushyllystä, ja en voisi olla paljon onnellisempi siitä!

perjantai 16. huhtikuuta 2010

Uusi otsikko

Muutin vihdoin blogin otsikkoa. Vanha ei oikein enää sopinut kuvaan teemavärien vaihduttua. En ole varma tästäkään otsikosta, mutta mennään tällä nyt ainakin toistaiseksi. :) Myös ulkoasuun olen suunnitellut muutoksia, katsotaan koska ehdin.

Juhlatunnelmaa ja vihkimusiikkeja

Viime viikonloppuna oli H:n polttarit. Tiesin päivämäärän jo kuukausi sitten, minun ja kaasoni A:n tehtäväksi jäi harhauttaa H epäilemästä mitään etukäteen. H oli nimittäin siinä uskossa, että minulla on polttarit tuolloin, ja A oli tehnyt loistavaa näyttelijäntyötä mm. hätääntyneenä minun edellisviikkoisesta flunssastani. :) Epäilin kyllä, että minunkin polttarit olisivat samaan aikaan, koska jos kerran toista vedätetään, niin yhtä hyvin voidaan vedättää molempia. Käsittääkseni niin oli alkuun pitänyt ollakin, mutta perjantaina hakujoukko tuli silti vain H:lle. Se oli kylläkin pelkästään hyvä juttu, koska olin niin väsynyt, että lähinnä nukuin ja kärsin migreenistä koko viikonlopun.

Pojat olivat nähneet paljon vaivaa ja järjestäneet ikimuistoiset polttarit H:lle. Etukäteen minua hiukan hirvitti, koska ideat joita monen mutkan kautta kuulin eivät kuulostaneet ollenkaan H:n tyylisiltä. Onneksi A sai kuitenkin minut rauhoittumaan, joten en hirveänä bridezillana sännännyt sotkeutumaan sulhasen polttarisuunnitelmiin. Kuulemani juorut olivat kyllä osittain myös totta, mutta onneksi viikonloppuun kuului (yhden vähän vähemmän osuvan ohjelmanumeron lisäksi) paljon paljon tosi hyviä juttuja. Lauantaina H pääsi muun muassa tapaamaan eräänlaisen idolinsa tämän Tampereen asunnolla, juomaan tämän tarjoamaa konjakkia ja jutustelemaan. Viikonloppu vietettiin aika kosteissa merkeissä vuokratulla "mökillä" (kuulemma todella iso vanha maalaistalo) Orivedellä. Paikalle oli vuokrattu myös palju, joka oli H:n mukaan todellinen hitti. Kaikenkaikkiaan oli ollut mahtava viikonloppu, ja kotiin sunnuntai-iltana palautettiin (ehjänä) väsynyt mutta onnellinen sulhanen. :)


Eilen käytiin Tuomiokirkossa kuuntelemassa vihkimusiikkikonserttia. Akustiikka on luonnollisesti niin suuressa kirkossa ihan eri maata kuin pienemmässä Finlaysonin kirkossa, mutta saatiinpahan vähän käsitystä erilaisista kappalevaihtoehdoista, sekä kanttorin yhteystiedot (soittaa kuulemma usein myös Finlaysonin kirkossa).

Vaihtoehtoja oli hirveän paljon. Monta kappaletta merkittiin kivoiksi, mutta varsinkaan tuntemattomammista ei kyllä jäänyt edes melodia mieleen ollenkaan. Toivottavasti näytteitä löytyy jostakin internetin ihmemaasta, jotta pystytään joskus tekemään päätöksiäkin. Bachin Air jäi mieleen, koska olen sitä joskus soittanut pianolla. Sen tahdissa voisi kevyesti leijailla alttarille, mutta onko se sitten kuitenkin jopa vähän liian rauhallinen? Vaikka pitääkö sinne alttarille sitten toisaalta niin kamalan riehaantuneesti tullakaan.. Onneksi tässä on vielä aikaa ennen lopullisia päätöksiä.



Painonpudotuksen kanssa on ollut vähän pelottavan hiljaista viime aikoina. Kokonaisuudessaan painoa on tipahtanut parisen kiloa, mikä on ihan liian vähän tässä vaiheessa! Täytyy pian keksiä jotain, tai muuten olen elokuussa lirissä. Onneksi treenien määrä on entisestään vähän lisääntynyt nyt kun harjoitellaan kevätnäytöstä varten. Se ei kuitenkaan riitä, vaan ruokavalion parantamiseksi on tehtävä vielä enemmän.

Ruokavalion korjaaminen tosin tulee olemaan varsinkin lähiviikkoina melko hankalaa, kun H:n valmistujaisia juhlitaan kolmeen otteeseen. Ensin kahvitellaan meillä kotona minun sukulaisten kanssa, sitten Kuopiossa H:n sukulaisten kanssa ja vielä kolmannen kerran juhlitaan kavereitten kanssa. Kukaanhan ei tietenkään väkisin tunge suuhuni kakkua, mutta kiusauksia on niin paljon. Toisaalta voihan sitä sitten keventää päivällistä (päivittäisessä eineskeittolounaassani ei juuri keventämisen varaa enää ole) noina päivinä. Ja ruveta tanssituntien lisäksi käymään vaikka lenkillä ja uimassa.

torstai 8. huhtikuuta 2010

Hengissä

Pikainen tilannekatsaus kesken työpäivän. Syy ikuisuuksien mittaiseen taukoon kirjoittamisessa löytyy niinkin perinteisestä ja tylsästä aiheesta kuin kiire. Työt ja kouluhommat yhdistettynä kevätväsymykseen ovat vieneet kaikki mehut niin, että en ole yksinkertaisesti jaksanut päivitellä blogia tai edes tarkastaa onko tullut kommentteja. Paljon kiitoksia niistä ja pahoittelut vastaamattomuudesta!


Vastauksena kommentteihin; päädyin lopulta pitkien pohdintojen jälkeen ostamaan käytetyn puvun. "The unelmien puku" oli tarkemmin harkittuna ehkä hieman turhan trendikäs, eli se saattaisi muutaman vuoden päästä näyttää tyhmältä. Siirryin siis kartoittamaan vielä tarkemmalla seulalla foorumeilla myytäviä pukuja, ja löysinkin lopulta kivan ja kohtuullisen hintaisen. Käytetty puku oli edullinen ja ekologinen vaihtoehto, ja toistaiseksi olenkin ollut tyytyväinen ratkaisuun.


Ongelma puvun kanssa on nyt sellainen pieni yksityiskohta, ettei se mene vielä päälle! Kilojen karistamisen on siis käytännössä pakko onnistua ennen häitä, mikä toisaalta stressaa, toisaalta motivoi. Onneksi puvussa on jonkin verran saumoissa ulosottovaraa, mikäli projekti painonpudotus totaalisesti epäonnistuu.


Myös kampausaika on nyt varattu. Sain ajan sieltä mistä halusinkin, mutta meikkiin ei todennäköisesti ole aikaa, eli se pitäisi varata jostakin muualta. Mietityttää hieman, että kun vihkiminen on klo 13, niin onko kampaaja klo 7:30 liian aikaisin? Tuon jälkeen olisi aikataulussa ennen vihkimistä siis (ainakin) meikki, pukeutuminen ja kuvaus. Toisaalta inhoan kiirettä, joten on hyvä että aikataulussa on ilmaa.

Seuraava tärkeä etappi on kuvaajan varaus, toivottavasti emme ole ihan liian myöhässä sen kanssa! Kuvaaja on sulhasen vastuulla, koska H harrastaa valokuvausta ja on erittäin tarkka kuvien suhteen. Jätän siis suosiolla valinnan hänelle, mutta pitääpä silti muistaa vähän hoputella.

kuvat: all around google