perjantai 18. kesäkuuta 2010

.. mikäs sen kissan kohtaloksi koituikaan?

Ajattelin että en aio vilkaistakaan lahjatoivelistaa ennen häitä, jotta jää jotakin yllätykseksi. Päätöksestä huolimatta, innokkaana kuin lapsi jouluaattona oli kuitenkin pakko käydä ihan pikkuisen vain vilkaisemassa. Ekat varaukset oli kuin olikin jo ilmestyneet, muun muassa H:n ehdotuksesta listalle liitetty shampanjavispilä oli jo varattu. Mahtavuutta! Ei varmaankaan ikinä tulisi itse hankittua, mutta H erityisesti on sellaista kaipaillut monet kerrat (kuulemma ei voi tietää miten hyvä se on ennen kuin itse kokeilee), joten ihan huippua jos sellainen lahjaksi tupsahtaa! :)


Näin muuten viime yönä hääaiheista unta. Oli häitä edeltävä yö ja olimme H:n kanssa hotellissa yötä. Unessa herätessäni tajusin kuitenkin jättäneeni kaikki tarvittavat puvusta kenkiin ja hygieniatarpeisiin kotiin. Lisäksi tajusin olevani luultavasti myöhässä kampaajalta ja meikistä. Sitten olimmekin yhtäkkiä juhlapaikalla, johon floristin oli määrä tuoda kukat. Kun tämä saapui paikalle, kimppuni ei todellakaan ollut mieluinen. Se oli sellainen ihan överi, missä oli valtavasti tummanpunaisia sekä vaaleanpunaisia ruusuja, pinta-alaltaan se oli ihan valtava, mutta kuitenkin todella litteä, vaikka toiveissa olisi vihreä-valkoinen suht pieni ja vähän valuva yksilö. Kenties eilen katsomastani Bridezillas-ohelmasta johtuen sain ihan hirveän kohtauksen kimpusta, itkin ja raivosin että ei tämä käy ollenkaan ja jostain on heti saatava uusi. :D Ehkä ohjelmaa katsoessa alkoi hieman pelottaa, että ei kai musta vaan sitten lähempänä häitä, kaiken stressin keskellä tule tuollainen. Uskon ja toivon kuitenkin, että H ja kaasoni A saa mut aika hyvin pidettyä maan pinnalla. :) 

 

Huomenna mennään sovittelemaan H:lle pukuja. Morsiusgalleriassa käytiin jo parisen kuukautta sitten, nyt vuorossa Tampereen Juhla-asu ja Tyynelä. Katsotaan päästäänkö yhteisymmärrykseen puvun mallista... Bonjour-puvut on mielestäni hienoja, mutta ei taida kovin hyvin sopia lyhyelle. BM ehdotteli varovasti, että saketti olisi kiva kun hänellä sellainen omien häiden jäljiltä roikkuisi valmiina kaapissa. Viimeksi soviteltaessa H:kin tykästyi eniten sakettiin. Minusta miehet puvuissa on aina olleet tosi seksikkäitä, mutta saketti ja frakki ei jotenkin aiheuta samoja fiboja. Niistä tulee lähinnä vaan mieleen pingviini. :) Vaikka onhan se kai tärkeintä, että sulho itse viihtyy puvussaan. Ja jos samalla saadaan säästettyä BM:n lompakkoa, niin mikäs sen parempi. Sitä paitsi slimmeillä housuilla saketti vaikutti heti vähemmän tylsältä. Niissä perinteisissä H kapeana kaverina näytti mielestäni vähän pikkupojalta sovittamassa isin pukua. Mutta taidan kyllä silti edes vähän puolustaa muita vaihtoehtoja. ;)

4 kommenttia:

  1. Ihan vaan vinkkinä, Tampereen juhla-asulla oli aika suppeasti pukuja ja jo kuukausi sitten oli tosi monelle päivälle jo varattu.. Palveluunkin kyseisessä paikassa petyin aika paljon.. :( Tyynelässä oli hyvä palvelu ja miehen saketti vuokrataan sieltä. :) itse tykkään myös saketista, mutta harmaaraidalliset housut haluttiin vaihtaa mustiksi.

    VastaaPoista
  2. Joo, samantyyppiset kokemukset tuli Juhla-asusta meillekin... :/ Meillä oli sovitusaika varattuna, mutta kun väkeä lappasi ovesta sisään jatkuvalla syötöllä, niin myyjän huomiosta tai neuvoista oli turha haaveillakaan. H on sen verran lyhyt ja kapea, ettei kokojakaan meinannut löytyä mistään. Aikamme pällisteltiin ja päätettiin sitten häipyä vähin äänin. Hassua kyllä, ystäväpariskunnalla oli ihan päinvastaiset kokemukset Juhla-asusta. Olivat kuulemma saaneet tosi hyvää palvelua ja valikoimaakin oli ollut paljon. Riippuu kai sitten aika paljon päivästä ja myyjästä...

    Tyynelässä sen sijaan palvelu oli loistavaa! Kerrottiin toiveemme (hieman ristiriitaiset ja epämääräiset :), joiden perusteella myyjä kaivoi samantien kätköistään ihan täydellisen kokonaisuuden! Saatiin tosi tyylikäs ja hieman erilainen vaihtoehto, johon molemmat oltiin enemmän kuin tyytyväisiä. :) Valikoimaakin löytyi pienikokoiselle hyvin, vaikka paljon olikin kuulemma menossa. Varaus jätettiin samantien. :)

    VastaaPoista
  3. Ai, täältä löytyikin vastaus! :) Oliko juhla-asussa teitä palvelemassa sellainen joku huonosti suomea puhuva? Koska toinen myyjä kuulosti paljon palvelualttiimmalta, mitä nyt vilaukselta häntä näimme!

    VastaaPoista
  4. Ei ollut, sellainen vähän vanhempi rouvashenkilö oli. Ongelma Juhla-asussa taitaa olla se, että ottavat liikaa asiakkaita kerralla eivätkä siksi ehdi palvella. Koska itse oli nähnyt sen vaiva, että hyvissä ajoin varattiin sovitusaika, niin olisi jotenkin olettanut saavansa paremmin palvelua. Olevansa tavallaan vähän etusijalla nähden ovesta koko ajan lappaviin varauksettomiin. Mutta kukin tyylillään. Ehkä tällainen sopii jos tietää jo etukäteen täsmälleen mitä haluaa ja minkä kokoisena.

    VastaaPoista