perjantai 4. kesäkuuta 2010

Korttien kuorittamista

Hankin viikko sitten uuden puhelimen (Nokia 5530), jonka kamera alkaa olla jo ihan varteenotettava esim. blogiin lisättäviä kuvia ajatellen. Tänään opettelin käyttämään Nokian Ovi-palvelua, jolla saa kätevästi  lähetettyä kuvia puhelimesta verkkoon.

Napsin kokeeksi eilen muutaman kuvan kutsuista tänne liitettäväksi, mutta ehdin lähettää ainoastaan tämän yhden ennen kuin akku loppui (kesti muuten koko viikon, aika huimaa parannusta entisen puhelimen akkuun nähden!). Kuvan laatu on mielestäni puhelimen kameralla otetuksi ihan hyvä. Värisävyt on luonnossa lämpiämmät kermansävyiset ja kuviopaperi tummempi sekä metallihohtoinen, mutta kyllä tästä kuvan silti saa. 

Kortin alla kuvassa on käytetty helmiäisvihreä, neliön mallinen kuori sekä arkki postimerkkejä. Tarkkasilmäisimmät havaitsevat taustalta oikealta myös osan sisälehteä, joka on siis kermanväristä tulostuspaperia reunat leikattu kuviosaksilla revityn näköisiksi. Sisälehti on tavallaan kaksisivuinen, eli se on kahtia taitettu suorakaide, joka on kiinnitetty taitoksen kohdalta pahviin kaksipuolisella teipillä. Tekstit on tulostettu oikeanpuoliselle sivulle tummanruskealla ja vasemmalla sivulla on hiemmeämmällä aiemmin esittelemäni RH-monogrammi. Taustalla vasemmalla erottuu myös läjä korttien sisälle laitettavaksi taiteltuja info-lappuja, jotka printattiin jälleen kermanväriselle tulostuspaperille tummanruskealla fontilla. 

Kaikkiaan olen tosi tyytyväinen lopputulokseen. Alkuun tuntui, ettei juuri oikeaa mallia tunnu syntyvän sitten millään lukemattomista koeversioista huolimatta. Silti oikeastaan heti kun ensimmäisen version tästä mallista tein, niin todettiin molemmat että tämä se on. Ainoastaan sisälehden yksityiskohdat ja rusettinauhan paikka muuttuivat hieman matkan varrella.

Suurin osa kutsuista on nyt siis suljettu kuoriinsa. Muutama osoite puuttui vielä eilen ja pitää printata tänään, mutta huomenna olisi tarkoitus saada postiin. Vähän hirvittää päästää lapsosia käsistään, entäs jos tuleekin vielä mieleen jotain mikä meni väärin??

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti