tiistai 25. elokuuta 2009

Juhlapaikkaongelmia

Mielestäni kaksi tärkeintä asiaa häiden onnistumisessa ovat hyvä paikka ja hyvä ruoka. Paikan suhteen olen tehnyt pohjatyötä aika kiitettävästi, tässä jo varmaan vuoden ajan, ja kolunnut netistä kaikki mahdolliset ja mahdottomat paikat. Ongelmaksi muodostuu se, ettei mikään paikka ihan täydellisesti vastaa vaatimuksiin. Vaatimukset ehkä sitten on liian kovat..

Yksi melko hyvä paikka on rankkaantunut joukosta. Senkin suhteen on vielä epäilyksiä, mutta toivottavasti tällä viikolla päästäisiin vihdoin katselemaan ihan paikan päälle. Alun perin ajateltiin, että lyödään hääpäivä lukkoon vasta kun tiedetään milloin tämä paikka olisi vapaana (olettaen että se on livenä yhtä hyvä kuin netissä), mutta nyt kävikin ilmi, ettei paikkaa voi varata vuodelle 2010 ennen kuin ensi kuussa. Sitten taas parhaat pitopalvelut saattaa olla jo varattu koko kesälle, joten koska ruoka on yksi pääprioriteeteista niin pitäisi toimia nopeasti. Ehkä se on vaan lyötävä päivä lukkoon ja mentävä sen mukaan. Yksi vähän vähemmän suosittu paikka on mielessä varalla.

En edes tajunnut millaista tasapainottelua tämä häiden järjestäminen on, varsinkin tässä varausvaiheessa. Osasin kyllä varautua kovaan työhön, mutta tuuritekijää en ollut ottanut ollenkaan huomioon. Lisäksi olen aika onneton organisoimaan asioita. Kaasoni onneksi on projektipäällikkö ja sitä kautta ihan koulutettu organisoimaan, joten ehkä tästä kaikesta selvitään. Itsellekin tietysti hyvää harjoitusta tulevaisuuden varalle, diplomi-insinöörinä kun tuskin voi välttyä asioiden järjestelyltä ja päätöksenteolta.

1 kommentti:

  1. Joko olette päättäneet juhlapaikan? Me vietetään häitä ensikesänä ylöjärven näsirinteessä.. (www.näsirinne.fi)

    VastaaPoista