tiistai 10. elokuuta 2010

Kukkia ja sidontaa

Perjantainen puvun sovitus toi ilouutisen - hyvä tulee kunhan vaan puretaan puvussa tällä hetkellä olevat kavennukset. Jes! Olen siis ainakin yhden vaatekoon kaventunut.  Aion silti lipitellä vielä Nutriletteja ja käydä ahkerasti salilla, sillä en kuitenkaan panisi pahaksi vielä parin kilon pudotusta. On myös huomattavasti helpompi pysyä laihiksella, kuin yrittää jollain ihmeellä pitää täsmälleen sama paino. Mutta voitte kuvitella, että taakka putosi harteilta! :)

Toinen taakka tipahti harteilta sunnuntaina, kun pöytäkukkien kohtalo selvisi. Maljakoiksi hankittiin jo pari viikkoa sitten Ikeasta neliskanttiset REKTANGEL-maljakot, mutta niiden sisältö oli vielä mysteeri. Sunnuntaina varastin testimateriaaleja äidin pihalta ja löysimmekin aika kivan ja yksikertaisen asetelman. Testiversiossa ruusujen virkaa toimitti tumman punaiset pensasruusut, mutta häihin tarkoitus olisi hankkia vaaleita markettiruusuja, väri riippuu siitä mitä on tarjolla. Valkoiset tai vaalean vihreät olisi kaikkein parhaat, mutta luulenpa että ei ole paljoa valinnan varaa. Aiomme vielä käydä kyselemässä marketeissa josko voisimme tilata tiettyä väriä tietylle päivälle, mutta uskoisin että joka tapauksessa jotakin ruusuja löytyy, kun ei ole niin väliä ovatko kaikki samaa väriä jne.
Kukka-asetelmia tulee yhteensä kymmenen. Jokaiseen maljakkoon tulee 5-6 ruusua riippuen ruusujen koosta, kun 5 ruusun nippu marketissa maksaa n. 5 €, tulee ruusuille yhteensä hintaa n. 25-30 €. Ruusunipun ympärille kieputetaan äipän pihasta vihreää vähän köynnösmäistä kasvia, jonka nimeä en tiedä.. Asetelmat tehdään perjantai-iltana ja laitetaan yöksi äidin maan alla sijaitsevaan kylmäkellariin, joka jopa näillä helteillä on suhteellisen viileä, joten toivottavasti säilyvät kauniina pelkän veden (ja mahdollisesti kukkavirkisteen) voimin lauantaille. Harmittaa kun en lahopäänä tajunnut ottaa testiasetelmasta kuvia, mutta olemme tänään menossa Valkeakoskelle, joten katsotaan josko se olisi vielä esittelykelpoisessa kunnossa. :)

H soittaa tänään (vihdoin) juhlapaikalle. Peukut pystyyn että kaikki selviää parhain päin!

4 kommenttia:

  1. Ihanaa kuulla, että puvun muutostyöt saadaan tehtyä hyvin!
    Itselläni kävi taas mahtava tuuri ja löysin hääpuvun (juuri minun kroppaani imarteleva ja kyllä PUOLEEN HINTAAN!), kun olin kaason kanssa kiertelemässä morsiusliikkeitä ja hakemasssa inspiraatiota.

    Alkaa vähän pelottaa, koska tämä valtavan hyvä tuuri loppuu, koska nyt sitä on ollut riittämiin.

    -Heidi

    Muuten, olen yövuorossa, siksi kommentoin tällaiseen aikaan. Ei tapanani ole hengailla netissä puoli nejän aikoihin tavallisesti :D

    VastaaPoista
  2. Oi, sulla oli tosiaan onni matkassa! :) Peukut pystyssä, että pysyy hyvä tuuri mukana alttarille asti! bd Eiköhän se pysy. :)

    Oli kyllä vapautunut fiilis, kun varmistui että puvusta saadaan sopiva! Nyt ei tunnu työstressikään niin pahana, kun sain pukumurheet sydämeltä.

    Enpä edes huomannut kommentointiaikaa ennen kuin sanoit! :) Ihan hyvä aikahan tuokin. ;)

    VastaaPoista
  3. Hyvä että pukuasia vierähti pois sydämmeltäsi! Tsemppiä loppurutistukseen! :) Kukka-asetelmanne tulevat "vähän" halvemmaksi kuin meidän, tuo on ihan hyvä ajatus! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitoksia! :) Noissa markettiruusuissa on aina se riski, että saattavat olla vähän huonokuntoisia, joten sen riskin edullisuus maksaa. Vaan peukut pystyyn, että toimii! ;)

    VastaaPoista