tiistai 24. elokuuta 2010

Hengissä ollaan!

Syy blogitauon taustalla on viimeaikainen ihan järjetön työstressi. Dipan deadline lähestyy uhkaavasti ja koko ajan tuntuu ilmenevän vain uusia ongelmia.. Minun oli tarkoitus tämä viikko olla ainakin melkein kokonaan palkattomalla vapaalla, mutta ei onnistunut se suunnitelma. Onneksi H on lomalla, niin edes toinen meistä ehtii keskittyä hääjärjestelyihin.. Neljä päivää! Järjestelyt on melko mallillaan, mutta siitä ei kyllä kovinkaan paljon ole minun ansiotani. Onneksi mulla on maailman ihanin sulhanen, joka on ottanut ohjat käsiinsä mun hajoillessa työpaineiden alla! <3

Koko viikko on niin täynnä hääaiheista ohjelmaa, että en ehdi juuri töissä mätänemään. Onneksi viime viikon aikana kertyi 28h ylitöitä, niin on liukumassa varaa olla pois. :D Eilen kävin kosmetologilla hemmoteltavana (kasvonaamio + intialainen päähieronta <3 ) ja laitattamassa kynnet (geelipidennykset + ranskalainen). Tänään vuorossa sormuksen kotiuttaminen, puvun loppusovitus ja kirkkoharjoitus. Pitäisi mahdollisesti käydä vielä harjoittelemassa häävalssia, mutta toisaalta ensimmäinen kerta meni niin hyvin ja eilinen kokeilu minikokoisessa olohuoneessamme myös olosuhteisiin nähden hyvin, joten en tiedä onko välttämätöntä. Olen nimittäin kunnon räkätaudissa, eikä välttämättä ole hyväksi tehdä mitään urheilullista! Haluaisin yllättäen oikein mielelläni tervehtyä ennen lauantaita. Ehkä häävalssissa tanssitaitoa tärkeämpää on kuitenkin tunnelma. Tai niin voin ainakin itselleni uskotella. ;D

"Kullan värisen" plugin kohtalo selviää myös tänään! Viime viikolla sormusta sovittamassa käydessä kysyin puolileikilläni, että tekevätkö liikkeessä kultausta. Yllätykseksei vastaus oli kyllä, ja niinpä plugi jäi liikkeeseen! Kirurgin teräkseen ei tosin kuulemma välttämättä tartu, mutta toivottavasti plugissa olevaan pinnoitteeseen tarttuisi. Hintaakin kultaukselle tulisi vain pari kymppiä, joten sormet ja varpaat ristiin paitsi sille että ehdin parantua, myös sille että kultaus tarttuu!

3 kommenttia:

  1. Tsemppiä vielä viimeisiin hetkiin ennen itse päivää! Nyt vain lepoa ja jotain troppia, jotta paranisit:)

    VastaaPoista
  2. Valtavasti onnea suureen päivään! Toivottavasti kaikki menee suunnitelmien mukaan ja kaikilla on ihanaa!

    -Heidi

    VastaaPoista
  3. Paljon kiitoksia, Jenni ja Heidi!

    Flunssa alkaa tässä jo vähitellen hellittää otettaan, vitamiinien ja maitohappobakteerien popsimisesta saattoi todella olla apua. :)

    VastaaPoista