tiistai 25. toukokuuta 2010

Tulin vain ilmoittamaan..

.. Että hengissä ollaan! :)

Niin paljon postauksen aiheita, niin vähän aikaa. Tanssikoulun kevätnäytös on onnellisesti ohi, viimeinen tentti ikinä tuli suoritettua eilen (jos vaan menee läpi :), mutta työt jatkuvat hektisinä. Perjantaina pitäisi käväistä kirjoittamassa kandiin liittyvä kypsyysnäyte, en tiedä yhtään mitä odottaa.. Jos multa kysytään, niin on ihan naurettavaa, että joudun kirjoittamaan kandin kypsyysnäytteen nyt keväällä ja uudestaan dipan kypsyysnäytteen heinä-elokuussa. Kaipa sitä sitten voi ihminen epäkypsyä dramaattisesti muutamassa kuukaudessa. ;) Vaikka eipä taida olla ihan tavallinen tilanne kyllä tehdä kandia ja dippaa samaan aikaan. Silti vähän enemmän tilannekohtaista harkintaa kaipaisin koulun byrokratian rattaisiin. Mutta toivottavasti jatkossa olisi nyt vähän enemmän aikaa hääjärjestelyille.


Aikaa tosin syö melko mukavasti asuntonäytöissä ja lainaneuvotteluissa juokseminen. Omaan kotiin pääseminen on aika hyvä motivaattori, mutta silti pieni stressin poikanen nostaa päätään, kun päätöksiä on tehtävänä miljoonia ja sopivat kriteerit täyttäviä asuntoja ei juuri ollenkaan. Pieni järjen ääni sanoisi, että oman ostamista kannattaisi lykätä syksyyn, jolloin valmistun ja saan vähän enemmän tietoa tulevasta työtilanteesta (jatkuuko täällä, löytyykö muualta), mutta vuokralla asuminen ja Hervanta alkavat sen verran tehokkaasti riittää, että ei oikein huvittaisi odottaa.


Mutta tilannepäivitystä häiden suhteen. Kutsut on askarreltu ajat sitten, info-läystäkkeen suunnittelu, kuoretus ja postitus on vielä vaiheessa. Serkkuni häät on lokakuussa ja tänään facebookista huomasin heidänkin jo askartelevan kortteja. Siis pieni paniikki iski! Eilen tehtiin vakaa päätös, että tänään illalla suunnitellaan infoläystäkkeet, jotta pääsen huomenna/ylihuomenna printtaamaan ne töissä. Vieraslistaehdotelma lähti sähköpostilla anoppilaan ja minun vanhemmilla pitäisi joku ilta tällä viikolla piipahtaa samaisen listan kanssa. Perjantaina voisi printata osoitetarrat, lauantaina lyödä kutsut kuoriin ja sunnuntaina kärrätä postiin. Eipä kai me hirveän myöhässä tässä kuitenkaan olla, kun hääpäivään on aikaa melkein tasan 3kk ja v.p. päiväänkin reilu 2kk. Huolestuttavaa on tosin se, ettei hääsivujen tai lahjalistan suhteen ole tapahtunut vielä mitään. Taitavat kuulua info-lapun lisäksi tämän illan ohjelmaan. Korteista on tulossa kuvia, kunhan saan ne ulos kamerasta, samoin kengistä.


Potentiaalista kuvaajaa menemme tapaamaan torstaina. Toivon todella, että hän on sopiva ja riittävän pätevä valaisija (t. lisäsalamafriikin valokuvaajan morsian ;) ja muutenkin kemiat kohtaavat, koska muussa tapauksessa saattaa tulla kiire! Ajattelimme ottaa ammattilaiselta miljöö-kuvauksen ja H:n pitäisi pyytää valokuvausta harrastavaa työkaveriaan taltioimaan juhla. Videokuvauksesta ei olla vielä päätetty mitään. Vihkiminen olisi ainakin kiva saada tallennettua. Isältäni löytyy videokamera, mutta vielä pitäisi vaan nakittaa sitä käyttelemään joku joka sen osaa.


Sitten sokerina pohjalla - viikko sitten oli minun polttarit! Omistan aiheelle oman postauksen hieman myöhemmin, mutta tiivistettynä oli juuri oikeanlaiset ja täydelliset polttarit! Käteen jäi vähän mustelmia ja paljon ihania muistoja. <3

Kisukuvat all over google.

3 kommenttia:

  1. Ihania nuo teidän kissakuvat!Me tehtiin hääsivut yksinkertaisella systeemillä osoitteeseen: www.hääsivukone.fi jossa osoitteensakin saa itse valita! Asutaan muuten kanssa aika lähellä hervantaa, ihan alle 5km päässä!! ;)

    VastaaPoista
  2. Anteeksi unohdin mainita, että kisukuvat on randomisti googlesta löydettyjä! Meillä on kyllä kaksi omaa misua, niidenkin kuvia voisin laittaa jossain vaiheessa.

    Tuota hääsivukonetta mekin ollaan mietitty. Kuulostaa saavan suht vähällä vaivalla kivat sivut! Varsinkin tuo, että osoitteen saa valita itse on tosi kiva juttu.

    Oho, maailma on pieni! :) Onneksi teillä on sentään 5km turvallisuusväli herwoodin metsiin. ;) Ei vais, ihan kivaa aluetta tämä on ollut asua. Meille on vaan osunut vähän ei-niin-kivoja seinänaapureita ja muutenkin maisemanvaihto on alkanut houkutella. Jos vaan löydetään hyvä Koti..

    VastaaPoista
  3. No toivotaan,että löydätte jostain kivan kodin! :) Kyllä Tampereelta viime syksynä löytyi aika paljon kivoja asuntoja, juostiin kanssa näytöissä kotvanen ennenkuin löydettiin! Hyvältä alueelta juuri sellainen kuin haluttiin! Kannatti kiertää useammassa näytössä!

    VastaaPoista