maanantai 28. joulukuuta 2009

To be or not to be a fop?

Vähän mekkoasiaa. Käytiin joulun alla kahteen kertaan A:n & M:n kanssa kiertelemässä Tampereen liikkeitä ja sovittelemassa toinen toistaan ihanampia pukuja. Yksi nousi yli muiden, eikä se hääpuvuksi ollut edes älyttömän kallis. Joululahjaksi äidiltä tuli vieläpä lupaus puvun kustantamisesta! Kaiken pitäisi siis olla enemmän kuin selvää, mutta kun ei ole. Olen nimittäin nyt ihan kahden vaiheilla, että miten häähöperöksi tässä kehtaa ryhtyä?

Järjen mukaan käytetty puku olisi huomattavasti järkevämpi vaihtoehto. Se on kuitenkin vain yksi päivä, joten reilut seitsemän satalappusta kerran käytettävästä mekosta on aika paljon! Selailin jälleen kerran foorumeitten myyntipalstoja, mutta silmissä vilkkui silti kuva vain Siitä Yhdestä Puvusta. Harmittaa että Se on 2010 mallistoa, joten lienee turhaa kuvitelmaa että sitä saisi käytettynä mistään ajoissa. Puvun eräs yksityiskohta on se juttu, eikä sellaisia ole aiemmissa mallistoissa juurikaan näkynyt.. Turhamaisuus mielessäni huutaa, että se on kuitenki ainutkertainen päivä ja eikö jokainen halua silloin näyttää niin kauniilta kuin mahdollista! Mutta oikeesti, onko mitään järkeä??

2 kommenttia:

  1. Mielestäni olet oikeutettu ostamaan sen unelmien puvun, oli kyse sitten yhdestä päivästä tai ei ;) ja jos joskus raaskit, voithan myydä puvun/tai vuokrata sitä :D

    Minä ostaisin puvun pois kummittelemasta mieltä ;)

    VastaaPoista
  2. Millainen unelmiesi puku on? :) vai haluatko paljastaa sitä?

    VastaaPoista